Siunaustilaisuuden kukat
Kukat kertovat enemmän kuin tuhannet sanat: Kukilla voi kunnioittaa vainajan elämää ja mieltymyksiä tai kertoa omasta kaipuusta, kiitollisuudesta tai mistä tahansa tunteesta. Kukkien elinkaari symboloi oman elämämme kaarta: Se kehittyy nupusta ainutlaatuiseksi yksilöksi ja jatkaa kehitystään, kunnes on aika lähteä. Jokaisella on oikeus saada kukkia arkulleen. Ja jokaisella on oikeus kertoa surustaan kukin; valita itse mieleisensä vaihtoehdot ja laskea ne läheisensä mukaan tämän viimeiselle matkalle.
Sekä tuhkaukseen että arkkuhautaan menevälle arkulle voi laskea millaisen kimpun tai kukkalaitteen itse haluaa. Kukkia ei koskaan polteta, mutta lähes aina niistä kootaan vainajan sukuhaudalle kaunis kumpu siunauksen jälkeen. Arkulle tai haudalle laskettujen muistokukkien ei ole tarkoitus kestää viikkoja, vaan ne ovat kauneimmillaan siinä hetkessä kun ne - hiljaa tai sanojen saattamana - lasketaan.
Kukkasidonta on myös 100% käsityötä - sen tekijällä on ammatillinen koulutus ja pitkä kokemus työstään. Kukkasidonta työllistää pääosin naisia, mutta ketjun varrella on monia muitakin ammattilaisia - valitsemalla sidotun kukkalaitteen teet myös työllistävän valinnan. Meillä KukkaMyllyssä kukkasidonta on aina yksilöllistä käsityötä, siksi surusidontatyöt on hyvä tilata jopa viikkoa ennen toimitusta. Tilaus onnistuu myös puhelimitse tai sähköpostilla, ja aina autamme mielellämme tarpeesi mukaan.
Kaikissa kukkalaitteissa voidaan käyttää mitä tahansa värejä ja kukkia. Suosittuja yhdistelmiä ovat:
- valkoinen ruusu/neilikka/lilja ja sininen iiris/lila eustoma,
- punainen ruusu/neilikka ja valkoinen eustoma/harso,
- samppanjan värinen ruusu/neilikka ja lila/rosa eustoma tai viininpunainen kukka,
- keltainen ruusu/neilikka ja sininen iiris/valkoinen eustoma,
- valkolilja, valkoinen ruusu ja valkoinen eustoma,
- valkoinen ruusu ja vihreät kukat.
Muita mahdollisia kukkia ovat esim. kerbera, cymbidium -orkidea, värililja, flamingo, kalla sekä joulusta pääsiäiseen tulppaani.
Kimpun tai nauhan omistusosia avautuu tästä ja Memoria-sivun värssypankkiin pääset tästä.
Lisää kuvia sidontatöistä löydät Facebook-sivuiltamme./>
Arkkulaite
Arkun kannella on arkkulaite, eli sieneen sidottu asetelma, kimppu tai köynnös. Se sidotaan joko arkkua myötäilemään tai esimerkiksi lähes koko arkun harjan matkalla kulkevaksi. Tämän hankkivat lähiomaiset. Jos arkkulaite sidotaan sieneen, hinta alkaen 90 euroa.
Kukkavihko
Suomalaiseen hautajaisperinteiseen kuuluu vainajan muistaminen kukilla. Se, minkälaisilla kukilla poisnukkunutta haluat muistaa, on sinun päätettävissäsi. Se on sinun tervehdyksesi hänelle, jota ei enää ole. Kukkavihko on kahvallinen, usein pisaran mallinen runsas kukkalaite. Siihen kiinnitetään tekstattu nauha tai rusetti ja kortti, jossa on ns. omistusosa; ”Lainaa muistaen” tai ”Laina Ahosen muistoa kunnioittaen”, laskijoiden nimet sekä mahdollinen värssy. Kukkavihon hinta neilikasta on 100€, 120€ ja 140€; Liljasta alk. 110€ ja kallasta 210€. Liljaa ja kallaa voi myös yhdistää ruusun kanssa 120 - 175€.

5. Kukkavihko ruususta
Shampanjaruusu & valk. eustoma, hinta alk.
S 120€, M 140€, L 160€
Rusetti ja kortti 5€, nauha 15€

6. Kukkavihko ruususta
Punainen ruusu & harso/vahakukka, hinta alk. S 120€, M 140€, L 160€
Rusetti ja kortti 5€, Nauha 15€

7. Kukkavihko ruususta
Valkoinen ruusu & rosa eustoma, hinta alk.
S 120€, M 140€, L 160€
Rusetti ja kortti 5€, Nauha 15€

8. Kukkavihko ruususta
Shampanjaruusu & lila eustoma, hinta alk.
S 120€, M 140€, L 160€
Rusetti ja kortti 5€, Nauha 15€
Surukimppu
Surukimppu on kukkavihkoa kevyempi vaihtoehto. Kukat ovat siinä usein sidottu pisaran muotoon ja toinen puoli kimpusta on tasainen. Näin kimppu on helppo laskea. Surukimppu voi olla myös pyöreä tai koostua vain muutamasta huolella valitusta kukasta. Kimppuun kiinnitetään rusetti ja kortti. Hautakimpun hinta on koosta riippuen 40 – 80 euroa.

9. Surukimppu ruususta
Punainen ruusu & valk. eustoma, hinta alk.
S 65€, M 80€, L 100€
Rusetti ja kortti 5€, Nauha 15€

10. Surukimppu neilikoista
Valkoinen neilikka ja rosa eustoma
S 50€, M 70€, L 100€
Rusetti ja kortti 5€, Nauha 15€

11. Surukimppu kallasta
Valkoinen iso kalla & ruusu/neilikka
S 80€, M 140€, L 165€
Rusetti ja kortti 5€, Nauha 15€

12. Surukimppu liljasta (oikea kuva tulossa)
Valkolilja ja ruusu/neilikka
S 50€, M 90€, L 115€
Rusetti ja kortti 5€, Nauha 15€
Muotosidonta
Haudalle voidaan laskea myös ns. muotosidontatyö, eli kukilla päällystetty sydän, seppele, tyyny tai risti. Muotosidontatyön hinta riippuu koosta ja käytettävistä kukista.

13. Sydän; kauttaaltaan kukitettu
Pääkukkana ruusu, hinta alk. S 100€, M 160€, L 220€, XL 300€ Rusetti ja kortti 5€, Nauha 15€

14. Kranssi
Pääkukkana ruusu, hinta alk. S 110€, M 150€, L 195€
Rusetti ja kortti 5€, Nauha 15€

15. Sydän; keskeltä avoin
Pääkukkana ruusu, hinta alk. S 80€, M 125€, L 175€, XL 200€ Rusetti ja kortti 5€, Nauha 15€

16. Muut muodot
HInta lasketaan kukan ja koon mukaan
Seppele
Järjestöt, yritykset ja muut viralliset tahot laskevat kukkavihon tai seppeleen. Seppele voidaan päällystää havuin, lehdin tai kukin. Seppeleeseen kiinnitetään aina nauha. Seppeleen pohjakoko on alkaen 45 cm ja sen hinta on alkaen 180 euroa.
Ota meihin yhteyttä!
Itäpuisto 12, 28100 Pori (Katso kartalta)
info@rantasenhautaustoimisto.fi
puh. 02 6336 707
Palvelemme
Ma - Pe 9.00 - 17.00
La 8.00 - 13.00
Muina aikoina sopimuksen mukaan